Siirry pääsisältöön

Viikot vierii, kesä kohisten kierii kohti juhannusta

Kuukausi on mennyt hurahtamalla edellisestä blogikirjoituksesta. On ollut sen verran kiirusta! :-) harjunmajan emäntä on mennyt ympäriinsä villiyrttikurssien parissa ja isäntä on ahertanut Harjunmajassa.
Eräänäkin päivänä oli kuulemma "pääasiassa istunut pihakeinussa ja suunnitellut"...
Ja sillä aikaa aivan kuin itsestään olivat ilmestyneet tapetit tuvan seinään!

Tapetti on Hanna Werningin Wonderland- mallistosta (Boråstapeter) ja se tilattiin Valkeakosken Värituvasta.
Vaikka kuosisssa on runsaasti tapahtumaa on se silti rauhoittava ja ajaton.





Listojen laitto ottaa oman aikansa ja muutamia vielä puuttuu, mutta ne ovat sitten sitä viimesilausta.
Kyllä se homma isännältä vaan sukkelasti sujuu.

Pihamaalta löytyy edelleen toinen toistaan mielenkiintoisempia kasveja ja kukkia. Liekö tässä puna-ailakki? No, muutakin mielenkiintoista toki löytyy... kuten grillipaikan apupöytä. :-) Grillipaikan vierestä löytyi tuollainen metsinen kanto, jonka päälle sitten asetettiin koivun rungosta n. 70cm halkaisijan kiekko pöytälevyksi. Apupöydän edessä olevat vanhat myllyn kivet löytyivät pienen piha-aitan edestä.

Ja on sitä päästy jo muuurikalla lettujankin paistamaan! Valurautainen grilli löytyi kevään Supermessujen Puutarhamessupuolelta porilaisen SK-metallin osastolta. On parilat ja muurikkapannut, on loimutus- ja savustusvermeet samassa paketissa!  Ainakin näin lyhyen ajan kokemuksella vaikuttaa oikein toimivalta peliltä!

Sähkötyöt kun on tethty, niin päästään sisällä keittiössä uudet perunatkin keittämään!
Jokohan sitä juhannuksena saa naapurikylästä Ritvalasta perunaa?
Tänään isäntä lähti Tiirikanrannan juhannuskokon kokoamistalkoisiin viemään oman osansa kokkotavaraa.
Tänä juhannuksena Tiirikanrannan juhannuskokko kuuluu ohjelmaan.

Huittulassa on aktiivista väkeä. Maailman ympäristöpäivänä su 5.6..-16 sain olla mukana Sääksmäen maa- ja kotitalousseuran järjestämässä tapahtumassa Räsälän Luomutilalla, melkein naapurissa.
Ohjelmassa oli villiyrttiopastusta sekä paljon toivottu Huittulan kyläkävely, jonka upeasti opasti huittulalainen opas, FM Riitta Rautanen.
Kyläkävelylle osallistui yli 50 kiinnostunutta! Seuraava kyläkävely on luvassa su 3.7.-16 klo 14 ja silloin reitti kulkee näillä näkymin myös Kiiliästä Harjunmajan ohitse.

Mutta ne juhannustaiat... tehdäänkö niitä Kiiliässä?! Se jää nähtäväksi!



Kommentit

  1. Ihana juttu! Todella nopeesti olette saaneet noin paljon näkyvää aikaiseksi! Ihanaa tämä kesä <3
    t. tuulikki naapurista

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnellisia hetkiä

 Niinhän siinä sitten kävi, että tämä Harjunmajan blogi jäi varsin pienelle käytölle ja kirjoituksia tuli tehtyä kovin harvoin.  Blogikirjoitusten määrä ei ole millään tavalla suhteessa Harjunmajassa vietettyyn aikaan. Kahdeksan vuotta meni kuin hujauksessa ja me vietimme paljon aikaa Huittulassa osa-aika asuen. Paljon onnellisia hetkiä.  Mutta elämä kuljettaa ja nyt olemme jo kohta kaksi vuotta asuneet naapurikylän, Ritvalan, puolella Lepolassa.  Paljon on ehtinyt tapahtua. Ehdittiin tilata arkkitehdiltä piirustukset Harjunmajan piharakennuksista. Ehdittiin ostaa tontti Huittulasta ja piirtää meille loppuelämän koti. Talotehdas ei ehtinyt vielä alkaa rakennustöihin. Ja se tonttikin on jo myyty. Eikä sitä uutta piharakennusta ehditty rakentaa.  Löytyi siis Ritvalan kylästä Lepola. Retrohenkinen 70-luvun punatiilitalo peltojen keskeltä. Ei portaita, ei jyrkkiä rinteitä. Iso, valtava tasainen piha niittyineen. Paljon tilaa. Isot ikkunat. Hyvä olla.  Tätä kirj...

Keltavuokko, valkovuokko, imikkä, jalokiurunkannus...ja rinne täynnä kieloja!

Olo on aivan kuin olisi tipahtunat kanin koloon, kuin Liisa Ihmemaassa! Joka päivä Harjunmajan rinteiltä puskee esiin uusia kasveja ja kuljen kasvikirjan kanssa nenä maata viistäen - mitähän nämä sitten ovat?! Viime viikolla laskin tontilla olevan yli 10 kukkivaa kasvia. Oli niin valkovuokkoa kuin keltavuokko rinnan sinivuokon kanssa, on jalokiurunkannusta ja imikkää. Ja nyt on koko mökin edusta etälärinteen puolella täynnä aivan pian kukkaan puhkeavaa kieloa! Yksi kauneimpia paikkoja rinteessä on laaja alue mehikasveja. Niin kauniita! Onneksi tänä viikonloppuna saatiin hieman sadesäätäkin, niin päästiin isännän kanssa keskittymään sisätöihin - eihän sitä kauniilla auringon paisteella sisällä raaski olla! Keittiön uudet kalusteet on nyt koottuna ja vaikka ihan valmista ei vielä ole, niin ensimmäiset astiat jo astiakaappiin laitettiin. Jo viime syksynä saimme nämä ihanat Marimekon Maija Louekarin piirtämät Siirtolapuutarha-mukit ja ne saivat nyt kunnian asettua ensimmäisenä h...

Turvallisesti Huittulassa harjun laella

Tällä hetkellä elämme koko maailmassa ja myös Huittulan kylässa aivan erityistä aikaa. Maailmalla jyllää COVID-19 eli Koronavirus ja ihmisten on kaikkien mahdollisuuksien mukaan pysyttävä kotona, Uusimaa on suljettu ja kaikki tapahtuu etänä. Joka vuorokausi kuolee ympäri maailmaa tuhansia ihmisiä Koronavirukseen. Suomessa onneksi vain vähäisiä kuolinlukuja. Mutta toki jokainen liikaa. Onko tämä se tauti, josta tällä viikolla edesmennyt suuri luonnonsuojelija ja ajattelija, sääksmäkeläinen kalastaja Pentti Linkola ihmiskuntaa varoitti?! Tuliko vuodesta 2020 se vuosi, kun ikiaikainen Helkajuhlaperinne Ritvalan kylässä joudutaan jättämään väliin? Elias Lönnrot kirjasi vuonna1831 muistiin: ”Jo sitte mailmaki loppuu kuin Ridvalan Helka ja Huittulan vainio." Tietoa Helkajuhlasta löydät mm.tästä linkistä Meillä on vahva luotto tulevaa, ei se maailman loppu vielä tule! Täällä Harjunmajassa, Huittulassa, harjun laella tämä "kotikarantteenielämä" ei tuota ongelmia - miel...