Niinhän siinä sitten kävi, että tämä Harjunmajan blogi jäi varsin pienelle käytölle ja kirjoituksia tuli tehtyä kovin harvoin.
Blogikirjoitusten määrä ei ole millään tavalla suhteessa Harjunmajassa vietettyyn aikaan. Kahdeksan vuotta meni kuin hujauksessa ja me vietimme paljon aikaa Huittulassa osa-aika asuen. Paljon onnellisia hetkiä.
Mutta elämä kuljettaa ja nyt olemme jo kohta kaksi vuotta asuneet naapurikylän, Ritvalan, puolella Lepolassa.
Paljon on ehtinyt tapahtua. Ehdittiin tilata arkkitehdiltä piirustukset Harjunmajan piharakennuksista. Ehdittiin ostaa tontti Huittulasta ja piirtää meille loppuelämän koti. Talotehdas ei ehtinyt vielä alkaa rakennustöihin. Ja se tonttikin on jo myyty. Eikä sitä uutta piharakennusta ehditty rakentaa.
Löytyi siis Ritvalan kylästä Lepola. Retrohenkinen 70-luvun punatiilitalo peltojen keskeltä. Ei portaita, ei jyrkkiä rinteitä. Iso, valtava tasainen piha niittyineen. Paljon tilaa. Isot ikkunat. Hyvä olla.
Tätä kirjoittaessani on kiinteistönvälittäjä juuri kuvaajan kanssa menossa kuvaamaan Harjunmajaa myynti-ilmoitukseen. Ensin yritettiin itse. Ei ole emännästä kiinteistövälittäjäksi. On ehkä vähän liian malttamaton, tässäkin asiassa.
Harjunmaja löytää aivan varmasti hyvät uudet asukkaat, jotka tulevat rakastumaan Huittulaan, Sääksmäkeen, Harjunmajan henkeen.
Oma suru- ja luopumisprosessi on työstetty. Kun tällä hetkellä istun jalkaleikkauksesta toipuvana pyörätuolissa, en voisi olla onnellisempi täällä Lepolassa. Kaikella on aikansa.
On aika jättää meidän jaksomme Harjunmajan historiassa taakse. Jätämme tuon ajan taakse sydän täynnä kiitollisuutta niistä kaikista onnellisista hetkistä, jotka siellä saimme viettää.
Aamukahvihetket isännän rakentamalla terassilla, grillailut ja ne myöhäisillan hämärässä nautitut punaviinit taivaanvuohen tehdessä iltalentoaan. Ne maailman parhaat tynnyrisaunan löylyt perjantai-illassa Puhlareita kuunnellen. Se uskomaton historian aarreaitta, jonka Harjunmaja on meille tarjonnut. Kaikki pihan muinaiskasvit. Olen oppinut valtavasti.
Kun ensimmäisen kerran ajettiin ylös Kiiliänmäkeä ja pysähdyttiin tielle katsomaan ryteikköä, joka takana vähän näkyi pientä mökkiä, minä ajattelin:" Hyvä mies, paina nyt kaasua. Ei ikinä tätä savottaa." Miten ihanaa, etä olin niiiiiiiin väärässä. Miten ihanaa, että isäntä näki ne kaikki mahdollisuudet.
Miten ihanaa, että ollaan saatu viettää Harjunmajassa kaikki ne onnelliset hetket.
Me suljenmme pian oven, että seuraava voi sen avata.
Kommentit
Lähetä kommentti