Siirry pääsisältöön

Ja niin joulu joutui jo taas...

Hiljainen kylätie hurmaa joulukuisena iltana ikiaikaisuudellaan. Isäntä ja sen emäntä ovat juuri laittaneet saunan lämpiämään ja lähteneet pienelle iltakävelylle ennen saunaa. On pimeää ja hiljaista. Huittula hurmaa joka ikinen päivä.


Olemme saaneet pihapiiriin myös muita asukkaita. Isäntä pystytti etelärinteeseen Kiiliän krouvin fly inn-tiskin ja sinne ovat pikkulintujen lisäksi löytäneet kaksi komeaa närheä, herra Harakka ja kaksi oravaa. Toinen oravista on varsinainen linssilude ja alkaa olla jo tuttavallinen. Liekö sama kaveri pääsee jostain myös taloon sisälle syömään Pepin kuivamuonat talonväen ollessa kaupungissa?!


Pimeissä talvi-illoissa meille loistaa kynttilät, niin sisällä kuin ulkona lyhdyissä. Isäntä askarteli myös Kiiliän Eiffeliksikin kutsutun jouluisen valokuusen etelärinteeseen.
 








Illat kuluvat leppoisesti radiota kuunnellessa ja aarreaitan arkistoja tutkiskellessa. Isäntä nauttii pihalla puuhommista ja Pepi eniten uunin tulen loimusta ja lämmöstä. Täällä ei tv:tä tarvita. Täällä on hyvä olla vaan.


Ja onhan se Tönttu Topponenkin löytänyt Kiiliänmäkeen... Olivatko pihassa olevat omituiset jäljet Topposen töppösten jäljet... Edessä on meidän ensimmäinen joulumme Kiiliänmäessä, Harjunmajan hämyssä. Vailla kiirettä ja hössötystä. Joulusauna, kynttilöitä, hyvää ruokaa, lasi viiniä, suklaakonvehteja ja Huittulan hiljaisuus...






Kommentit

  1. Kiva kuulla teistä! "Menkää meidänkin ohi, jos täälläpäin kuljette", ruukas mun äitini sanoa. Tarkoitti sillä, että poiketkaa!

    VastaaPoista
  2. Yhryn edelliseen, poiketkaa kävelylenkillä meidän tuvassakin <3
    t. mummeli naapurista <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin meni pandemiavuosi, mutta Harjunmajassa elo on varsin turvallista!

 Mitä tehtiin Harjunmajassa erityisen paljon vuonna 2020... Etätöitä! Kyllä, emäntä sekä opiskeli että teki etätöitä Harjunmajan turvallisella karanteeni alueella niin kesällä kuin syksyllä.  Toki tehtiin myös paljon muuta, esimerkiksi yrttien kasvatusta. Emäntä ihan itse, omin pikkukätösin näppärästi nikkaroi kierrätysmateriaaleista > kuormalava, vanhoja ikkunoita, vanha hyllyn pätkä ja purkulautaa.... yrttilaatikon. Laatikossa kasvoi rosmariinia, oliiviyrttiä ja basilikaa. Viereisessä yrttilaatikossa kasvoi ruohosipuli, lipstikka ja huikea suklaaminttu.  Suklaaminttu kasvoi niin upeasti, että sitä saatiin kerätä useampi sato kesän ja syksyn aikana.  Basilika kasvatettiin itse siemenestä, mutta muut yrtit ostettiin Valkeakosken torilta forssalaiselta taimimyyjältä, jolta jo edellisenä vuotena oltiin ostettu hyvälaatuisia taimia.  Laatikoiden vierestä löytyy vielä maasta mäkimeiramia sekä sitruunamelissaa.  Kaikista näistä yrteistä ollaan nyt talven keskellä saatu nauttia ihania yrt

Ny se o valmis! Tulkoon tuiskut ja tuulet, sateet tai porottavat auringon säteet!

Jaa, että mikä on valmis?! No Harjunmajan uusi uljas katto - tai, korjattakoon sen verran, että katto on kyllä muilta osin sama, kuin ennenkin, mutta siinä on uudet komeat kattotiilet ja tietysti ajanmukaiset rännit. Mutta on se sitten komee!! Ja kun Kattokeskus sitten viimein pääsi ihan pihaan saakka, niin homma kävi kyllä sukkelasti. Ei jäänyt isännälle paljon muuta hommaa, kuin olla vahdissa, että homma sujuu - ja sujuihan se. Mutta ensin hetki taaksepäin - tälläinen näkymähän meillä oli syyskuussa 2015. Eipä tuosta paljon sammalainen katto näy, mutta ei näy paljoa koko mökistäkään. :-) Kun sitten kattofirman poijaat saapuivat, olikin edessä pieni, yhden koivun kokoinen, ongelma. Eipä tuosta isolla kuorma-autolla sitten mennäkään. Ammattimieshän siihen apuun tarvittiin, kun sattui puu olemaan sitten vielä sähkölinjojen välissä. Mutta tunti ja puu oli kaadettu! Loistavaa työtä kerrassaan! Sitten alkoikin itse katon entraus. Isäntä itsehän oli jo aikaisemmin purkanut

Onhan ollut vuosi...

Todella, hävettää, kun katsoo Harjunmajan blogin päivitys"ahkeruutta" - lähes vuosi päässyt viilettämään ohi aivan huomaamatta. No, onhan meillä paljon tapahtunut -vuoden sisällä ollaan remotoitu yksi kaupunki asunto, muutettu  ja avattu kahvila - äkkiäkös siinä vuosi hurahtaa! Emäntä piti myös varsin Sääksmäki aiheisen näyttelyn Valkeakosken kaupunginkirjastossa - Mikko Carlstedt 125v. Näyttelyssä oli Mikko C:n teoksia pääosin Sääksmäen Huittulan maisemista ja Harjunmajan emäntä kirjoitti niihin runotekstit. Oli ilo saada toteuttaa tuo näyttely. Taas tuli huittulalaisuuteen uutta näkökulmaa. Harjunmajassa on vietetty aikaa välillä enemmän, välillä vain piipahtaen. Kesäksi isäntä rakensi etelärinteeseen upean terassin, jonne tehtiin kierrätysmaterialeista = kuormalavoista oleskelunurkka. Tukeva ruokailuryhmä löydettiin kotimaiselta Tammiston puulta, kyllä on ollut hyvä valinta! Grillikausi avattiin jo huhtikuun alussa ja meillä on tapana Harjunmajassa nauttia ulkoruokin