Siirry pääsisältöön

Ja me nautimme kesästä - hulahula!

Keskikesän juhla on takana. Juhannusta vietettiin kauniissa säässä Huittulassa Tiirikan kokolla. Jo edellisenä lauantaina 17.6 Kirkonpuolen kyläyhdistys järjesti Tiirikalla talkoot, jossa myös Harjunmajan isäntä oli mukana. Jo talkoopäivän sää antoi vinkkiä tulavasta juhannusaattoillan säästä. Kuvat talkoista ikuisti Wanhasta mummolasta Ahti Oksa:



Juhannusaattona kyläyhdistys ja kokkokansa oli innolla mukana Suomi100 - teemavuoden maailmanennätysyrityksessä, jossa tavoitteena oli saada yli 270 000 suomalaista tanssimaan samaan aikaan klo 22 yhdessä Robinin Hulahula - biisin tahtiin. 
Kokon sytyksen jälkeen harjoittelimme yhdessä - saimme esitanssijoiksi ihanat Saanan ja Lotan!
Ja niin kajahti myös Tiirikan kokolla valtavan isolla porukalla, arviolta 150 tanssijaa,  Hula hula!!! Ja kokko oli kertakaikkisen upea juhannusillassa!



Ennen juhannusta on Huittulassa tapahtunut myös monenlaista. Huittulan kylä oli mukana Avoimet kylät-tapahtumassa la 10.6.-17 ja myös Harjunmaja oli mukana tapahtumassa. Järjestimme pop up kahvilan, jossa tarjolla oli pääosin villiyrttiherkkuja kahvin kera. Päivä oli upean aurinkoinen ja ihmisiä oli todella mukavasti liikkeellä. Harjunmajan pop up kahvilassa kävi yli 60 vierasta! Kiitos kaikille osallistujille niin meillä Harjunmajassa kuin muuallakin avoimissa taloissa, joissa oli mm.pihakirppiksiä.



Olimme mukana myös Maisemahelmiä-hankkeen työpajassa 14.6.-17, jossa työstetään yhdessä nettiin storymappia Huittulan kylästä. Samana iltana Huittulassa järjestettiin (Sääksmäki-seura) myös suuren suosion saavuttanut kulttuurikasvikävely, jossa hortonomi Kari Järventausta kertoi monipuolisesti erilaista kasveista, joita Huittulasta löytyy. Muunmuassa varsin harvinainen nukula löytyy eräästä huittulaisesta pihasta.


Harjunmajan rinteellä kukkii valtoimeen ihasti illalla tuoksuva illakko ainakin kolmessa eri värisävyssä!


Me nautimme kesästä. Sauna lämpiää ja grillissä paistuu kesäherkut. Emäntä lukee Voipaalasta ostamaansa kirjaa Annamaija Kuulialan Hohteessa menneiden kauniiden kesien, joka kertoo Sääksmäellä eläneistä, asunaista ja kesää viettäneistä taiteilijoista. Mielenkiintoista, niin mielenkiintoista!

Isäntä se suunnittelee jo seuraavia rakennus/remonttiprojekteja... hyvää kesää Huittulasta, Harjunmajasta! 



Kommentit

  1. Ihania tunnelmapaloja Suomen Kesästä !
    Kiitos!!
    Tuulikki naapurista ❤️

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta jutusta! Hyvää kesän jatkoa
    Emännälle ja
    Isännälle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnellisia hetkiä

 Niinhän siinä sitten kävi, että tämä Harjunmajan blogi jäi varsin pienelle käytölle ja kirjoituksia tuli tehtyä kovin harvoin.  Blogikirjoitusten määrä ei ole millään tavalla suhteessa Harjunmajassa vietettyyn aikaan. Kahdeksan vuotta meni kuin hujauksessa ja me vietimme paljon aikaa Huittulassa osa-aika asuen. Paljon onnellisia hetkiä.  Mutta elämä kuljettaa ja nyt olemme jo kohta kaksi vuotta asuneet naapurikylän, Ritvalan, puolella Lepolassa.  Paljon on ehtinyt tapahtua. Ehdittiin tilata arkkitehdiltä piirustukset Harjunmajan piharakennuksista. Ehdittiin ostaa tontti Huittulasta ja piirtää meille loppuelämän koti. Talotehdas ei ehtinyt vielä alkaa rakennustöihin. Ja se tonttikin on jo myyty. Eikä sitä uutta piharakennusta ehditty rakentaa.  Löytyi siis Ritvalan kylästä Lepola. Retrohenkinen 70-luvun punatiilitalo peltojen keskeltä. Ei portaita, ei jyrkkiä rinteitä. Iso, valtava tasainen piha niittyineen. Paljon tilaa. Isot ikkunat. Hyvä olla.  Tätä kirj...

Niin meni pandemiavuosi, mutta Harjunmajassa elo on varsin turvallista!

 Mitä tehtiin Harjunmajassa erityisen paljon vuonna 2020... Etätöitä! Kyllä, emäntä sekä opiskeli että teki etätöitä Harjunmajan turvallisella karanteeni alueella niin kesällä kuin syksyllä.  Toki tehtiin myös paljon muuta, esimerkiksi yrttien kasvatusta. Emäntä ihan itse, omin pikkukätösin näppärästi nikkaroi kierrätysmateriaaleista > kuormalava, vanhoja ikkunoita, vanha hyllyn pätkä ja purkulautaa.... yrttilaatikon. Laatikossa kasvoi rosmariinia, oliiviyrttiä ja basilikaa. Viereisessä yrttilaatikossa kasvoi ruohosipuli, lipstikka ja huikea suklaaminttu.  Suklaaminttu kasvoi niin upeasti, että sitä saatiin kerätä useampi sato kesän ja syksyn aikana.  Basilika kasvatettiin itse siemenestä, mutta muut yrtit ostettiin Valkeakosken torilta forssalaiselta taimimyyjältä, jolta jo edellisenä vuotena oltiin ostettu hyvälaatuisia taimia.  Laatikoiden vierestä löytyy vielä maasta mäkimeiramia sekä sitruunamelissaa.  Kaikista näistä yrteistä ollaan nyt talven kesk...

Onhan ollut vuosi...

Todella, hävettää, kun katsoo Harjunmajan blogin päivitys"ahkeruutta" - lähes vuosi päässyt viilettämään ohi aivan huomaamatta. No, onhan meillä paljon tapahtunut -vuoden sisällä ollaan remotoitu yksi kaupunki asunto, muutettu  ja avattu kahvila - äkkiäkös siinä vuosi hurahtaa! Emäntä piti myös varsin Sääksmäki aiheisen näyttelyn Valkeakosken kaupunginkirjastossa - Mikko Carlstedt 125v. Näyttelyssä oli Mikko C:n teoksia pääosin Sääksmäen Huittulan maisemista ja Harjunmajan emäntä kirjoitti niihin runotekstit. Oli ilo saada toteuttaa tuo näyttely. Taas tuli huittulalaisuuteen uutta näkökulmaa. Harjunmajassa on vietetty aikaa välillä enemmän, välillä vain piipahtaen. Kesäksi isäntä rakensi etelärinteeseen upean terassin, jonne tehtiin kierrätysmaterialeista = kuormalavoista oleskelunurkka. Tukeva ruokailuryhmä löydettiin kotimaiselta Tammiston puulta, kyllä on ollut hyvä valinta! Grillikausi avattiin jo huhtikuun alussa ja meillä on tapana Harjunmajassa nauttia ulkoruokin...