Siirry pääsisältöön

Suomi 100 - Tulevaisuudenkuusi myös Huittulan harjulle

Suomi 100v- juhlavuotta on toki muistettu myös Kiiliänmäessä Harjunmajassa.
Tilasimme Valkeakosken 4H-yhdistyksen kautta Tulevaisuuden kuusen Suomi 100v kunniaksi. Istutimme sen etelärinteeseen sellaiseen paikkaan, josta ohikulkijatkin voivat seuraavat vuosikymmenet seurata Tulevaisuudekuusen kasvua.




Tulevaisuudenkuusen viereen asetetaan laatta kertomaan kuusen historiaa.
Ja siinä se sitten saa kasvaa ja kummastella maailman menoa täällä Huittulan harjulla, Kiiliänmäessä, Harjunmajan pihassa.


Lisätietoja Tulevaisuudenkuusi-hankkeesta löydät:

http://tulevaisuudenkuusi.fi/

Ompa meillä Harjunmajassa ollut syksyn aikana muutakin touhua. Taksvärkkipäivänä saimme ahkeran Tyryn koululaisen puuhommiin ja liiteriin saatiin iso pino takkapuita.


Välillä on ihana sitten olla vaan. Laittaa tulisijaan tuli ja ottaa vaikkapa käsityö esiin. Tässä tekeillä on talonvahdille villapaita.



Isäntä se on puuhaillut edelleen pihamaalla pitkin mäkeä. Saunan edustalle on ilmestynyt terassi, jossa kelpaa käpsytellä ja etelärinteeseenkin valmistui upea patio odottamaan ensikesän grillailukelejä! Että se on sitten taitava tuo isäntä!




Osallistuimme myös Kelhissä perinteiseen Kekrijuhlaan, jossa mainio pelimanniorkesteri Hivakka viihdytti Heimo Tuomarlan johdolla juhlakansaa. Ohjelmassa kuultiin myös upeaa Ritvalan kööriä. Kekripitojen ruokapuolesta vastasi Lounaspirtti ja isännän makuhermoja hiveli pitkään hautunut sika ja emännän herkkua oli veripalttu, josta mieleen piirtyi lapsuuden makumuistot.

Kun illat pimenee, me sytytämme kynttilät, otamme lasilliset ja nautimme elämästämme täälllä Huittulassa. Täällä on hyvä olla.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin meni pandemiavuosi, mutta Harjunmajassa elo on varsin turvallista!

 Mitä tehtiin Harjunmajassa erityisen paljon vuonna 2020... Etätöitä! Kyllä, emäntä sekä opiskeli että teki etätöitä Harjunmajan turvallisella karanteeni alueella niin kesällä kuin syksyllä.  Toki tehtiin myös paljon muuta, esimerkiksi yrttien kasvatusta. Emäntä ihan itse, omin pikkukätösin näppärästi nikkaroi kierrätysmateriaaleista > kuormalava, vanhoja ikkunoita, vanha hyllyn pätkä ja purkulautaa.... yrttilaatikon. Laatikossa kasvoi rosmariinia, oliiviyrttiä ja basilikaa. Viereisessä yrttilaatikossa kasvoi ruohosipuli, lipstikka ja huikea suklaaminttu.  Suklaaminttu kasvoi niin upeasti, että sitä saatiin kerätä useampi sato kesän ja syksyn aikana.  Basilika kasvatettiin itse siemenestä, mutta muut yrtit ostettiin Valkeakosken torilta forssalaiselta taimimyyjältä, jolta jo edellisenä vuotena oltiin ostettu hyvälaatuisia taimia.  Laatikoiden vierestä löytyy vielä maasta mäkimeiramia sekä sitruunamelissaa.  Kaikista näistä yrteistä ollaan nyt talven keskellä saatu nauttia ihania yrt

Ny se o valmis! Tulkoon tuiskut ja tuulet, sateet tai porottavat auringon säteet!

Jaa, että mikä on valmis?! No Harjunmajan uusi uljas katto - tai, korjattakoon sen verran, että katto on kyllä muilta osin sama, kuin ennenkin, mutta siinä on uudet komeat kattotiilet ja tietysti ajanmukaiset rännit. Mutta on se sitten komee!! Ja kun Kattokeskus sitten viimein pääsi ihan pihaan saakka, niin homma kävi kyllä sukkelasti. Ei jäänyt isännälle paljon muuta hommaa, kuin olla vahdissa, että homma sujuu - ja sujuihan se. Mutta ensin hetki taaksepäin - tälläinen näkymähän meillä oli syyskuussa 2015. Eipä tuosta paljon sammalainen katto näy, mutta ei näy paljoa koko mökistäkään. :-) Kun sitten kattofirman poijaat saapuivat, olikin edessä pieni, yhden koivun kokoinen, ongelma. Eipä tuosta isolla kuorma-autolla sitten mennäkään. Ammattimieshän siihen apuun tarvittiin, kun sattui puu olemaan sitten vielä sähkölinjojen välissä. Mutta tunti ja puu oli kaadettu! Loistavaa työtä kerrassaan! Sitten alkoikin itse katon entraus. Isäntä itsehän oli jo aikaisemmin purkanut

Onhan ollut vuosi...

Todella, hävettää, kun katsoo Harjunmajan blogin päivitys"ahkeruutta" - lähes vuosi päässyt viilettämään ohi aivan huomaamatta. No, onhan meillä paljon tapahtunut -vuoden sisällä ollaan remotoitu yksi kaupunki asunto, muutettu  ja avattu kahvila - äkkiäkös siinä vuosi hurahtaa! Emäntä piti myös varsin Sääksmäki aiheisen näyttelyn Valkeakosken kaupunginkirjastossa - Mikko Carlstedt 125v. Näyttelyssä oli Mikko C:n teoksia pääosin Sääksmäen Huittulan maisemista ja Harjunmajan emäntä kirjoitti niihin runotekstit. Oli ilo saada toteuttaa tuo näyttely. Taas tuli huittulalaisuuteen uutta näkökulmaa. Harjunmajassa on vietetty aikaa välillä enemmän, välillä vain piipahtaen. Kesäksi isäntä rakensi etelärinteeseen upean terassin, jonne tehtiin kierrätysmaterialeista = kuormalavoista oleskelunurkka. Tukeva ruokailuryhmä löydettiin kotimaiselta Tammiston puulta, kyllä on ollut hyvä valinta! Grillikausi avattiin jo huhtikuun alussa ja meillä on tapana Harjunmajassa nauttia ulkoruokin