torstai 6. lokakuuta 2016

Syysiltoja ja paljon lyhtyjä... Joulua tässä jo odotellaan

Elokuussa Harjunmajassa, Kiiliän krouvissa, päästiin viettämään isännän 50v juhlia. Pahoittelut naapureille vielä näin jälkikäteen aiheuttamastamme mahdollisesta meluhäiriöstä. Eipä olisi isäntä aikoinaan uskonut, että 50 vuotisaamuna Huittulasta herää. Kiitos kaikilla kanssamme juhlijoille!
Mutta onhan tuo isäntä täällä Huittulassa varsin onnellinen, kun pääsee itseään toteuttamaan kaikenlaisen puuhastelun merkeissä.





Yksi tärkeimpiä "pikkupuuhasteluja" keittiön lisäksi oli tietysti tuo sisävessa. Kyllä on emäntä nyt lopputulokseen tyytyväinen. Vaikka loppusilausta vielä odottaakin, mutta on tuo kiva jo nyt!
Niin keittiön kuin vessan viimeistelyt ovat sitten varmaan niitä talven sisähommia, näin ihanassa syksyssä, kun on parasta viettää aikaa ulkona!




Wc tehtiin vanhan paikalla ja sisustuksessa käytettiin myös hyödyksi kierrätettynä mm. emännän mummon wanha Tikkakoski ompelukonepöytä, josta tuli ns.allaskaappi/pöytä ja peili on kotoisin Viranmaasta Liedon Kallen vanhasta saunasta irronnut ikkunan poka.

Isännällä riittää puuprojekti ja emäntä viihtyy haravan varressa. Joskin tällä viikolla isäntä hankki lehtipuhaltimen, koska uudesta sepelipihasta havunneulasia ei vain kertakaikkiaan pysty haravoimaan. Siinä tulee päällimmäinen sepelikerros mukana.
Salaisuuksien puutarhassa alkaa nyt pienimuotoinen raivaus pystyyn kuolleista hedelmäpuista, kun nyt ensimmäisenä kesänä nähtiin, mihin puuhun tulee lehtiä ja marjoja ja mihin ei. Pääasiassa ei tullut...



Jotta jouluna saataisiin nauttivan Harjunmajan tunnelmasta lämmöllä, teki isäntä ratkaisun ja päätti, että laitetaan uudet ikkunat vielä ennen joulua. Pari tarjousta pyydettiin ja Pihla-ikkunat päätettiin hankkia. Tilaus on tehtaalle lähtenyt ja ennen joulua pitäisi päästä asettelemaan verhoja ikkunaan.

Naapurimökin rouva lähti syksyn tullen "isolle kirkolle" ja kysyi, otammeko hänen kauniisti kukoistavat kesäkukat syys/talvihoitoon. Ja otettiinhan me. Niin upeasti edelleen kukoistavat! Pelargonioitten talvehtiminen vähän huolettaa, että kuinka käy, mutta ainakin yritämme parhaamme. Ehkä tehdään uuteen sisävessaan joku pelargonioitten talvehtimisnurkka. :-)
Ensiviikolla, Puun päivänä, sytytetään Harjunmajan edesmenneelle emännälle, Allille, kynttilä. Ja koko syksyn Harjunmajalla loistaa erilaisissa lyhdyissä kynttilöitä. Vanha mäntykin sai pienen syysvalaistuksen.
Sitä isännän jouluvalaistusta odotellessa...