Siirry pääsisältöön

HIljaa hyvä tulee

Sunnuntai-iltapäivän iloksi kävimme Kiiliänmäessä tekemässä vähän lumitöitä ja mittailemassa tonttia. Ilmakin oli suopea, vaikka aurinko ei paistanutkaan.
Hissukseen kuljeskelimme tonttia kulmasta toiseen.
Olemme nimenneet talon takana olevan harjun laen korkeimman kohdan Harju cafeeksi. Sieltä on ihana katsella maisemia kauas ja siemailla kuppi kahvia. Talvella näkyy hyvin jäiselle järvelle, kun puut ovat lehdettömiä.
Kiertelimme etelärinnettä ja salaisuuksien puutarhaa. Mietimme grillipaikkaa ja patiota. Isäntä tuumaili myös sopivaa omenapuun paikkaa. Keväällä istutettaisiin yhdessä omenapuu, se on varma se.
Keväällä pääsemme ihan ammattilaisen kanssa kartoittamaan, mitä kaikkea salaisuuksien puutarhaan kätkeytyykään.
Pohjoisrinteen puolella mittailimme puita, saunarakennusta, maakellaria...
Jokainen puu tontilla katsotaan tarkkaan. Osa puista on välttämätöntä poistaa turvallisuus syistä. Mutta muu puusto katsotaan sitten tarpeen mukaan ja harkiten.
Hiljaa hyvä tulee.
On nähtävä tontti vähintäänkin yksi vuoden kiertokulku, että voi tehdä isoja ratkaisuja.
Miltä näyttäisi tuo kulma ilman tuota koivua? Onko tuota mäntyä pakko kaataa? Mitenkäs nuo pihlajat? Ja kaikki pienen pienet tammen alut pitää säilyttää!

On niin ihana tässä vain kävellä ja katsella. Suunnitella yhdessä. Ihan hissun kissun, ilman kiirettä.

Ja äkkiä suuri korppi eli kaarne (corvus corax) lentää tontin takarajaa myöten. Tekee käännöksen oikealle ja lentää etelärinteen yli tervehtien komeasti.
Intiaanien vanhojen uskomusten mukaan korppi on valon ja ymmärryksen tuoja, ja ilman korppia ihmiskunta eläisi ikuisessa pimeydessä. Korpin älykkyydestä ja viisaudesta on myös nykyään olemassa aivan tutkittua tietoa.
Vaikka joissain kulttuureissa korppi liitetään myös pahan voimiin ja jopa itse piruun, on se shamanistisessa kulttuurissa toiminut henkilintuna, jota on suuresti arvostettu.
Siinä hetkessä koimme jopa tunteen, että kävikö Harjunmajan viisas emäntä meitä tervehtimässä.
Ilolla kiitin korpin tapaamista ja jatkoimme katselmusta turvallisin mielin.

Toki katselmuksessa tuli tiirailtua myös rakennuksia. Mitä tehdään talon verannalle? Entä ikkunat? Mitenkäs katto? Entäpä tuo pieni suloinen vanha sauna...siinä olisi kyllä ihana paikka työhuoneelle...

Mutta ei hätiköidä. Hiljaa hyvä tulee.


Kommentit

  1. Kyllä jälkiänne näin eilen, kun lastenlasten kanssa menimme kävellen Voipaalaan ja tulimme takaisin harjua pitkin. Se on kyllä tosi, ettei hosumalla tule muutakuin, ... jne.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnellisia hetkiä

 Niinhän siinä sitten kävi, että tämä Harjunmajan blogi jäi varsin pienelle käytölle ja kirjoituksia tuli tehtyä kovin harvoin.  Blogikirjoitusten määrä ei ole millään tavalla suhteessa Harjunmajassa vietettyyn aikaan. Kahdeksan vuotta meni kuin hujauksessa ja me vietimme paljon aikaa Huittulassa osa-aika asuen. Paljon onnellisia hetkiä.  Mutta elämä kuljettaa ja nyt olemme jo kohta kaksi vuotta asuneet naapurikylän, Ritvalan, puolella Lepolassa.  Paljon on ehtinyt tapahtua. Ehdittiin tilata arkkitehdiltä piirustukset Harjunmajan piharakennuksista. Ehdittiin ostaa tontti Huittulasta ja piirtää meille loppuelämän koti. Talotehdas ei ehtinyt vielä alkaa rakennustöihin. Ja se tonttikin on jo myyty. Eikä sitä uutta piharakennusta ehditty rakentaa.  Löytyi siis Ritvalan kylästä Lepola. Retrohenkinen 70-luvun punatiilitalo peltojen keskeltä. Ei portaita, ei jyrkkiä rinteitä. Iso, valtava tasainen piha niittyineen. Paljon tilaa. Isot ikkunat. Hyvä olla.  Tätä kirj...

Keltavuokko, valkovuokko, imikkä, jalokiurunkannus...ja rinne täynnä kieloja!

Olo on aivan kuin olisi tipahtunat kanin koloon, kuin Liisa Ihmemaassa! Joka päivä Harjunmajan rinteiltä puskee esiin uusia kasveja ja kuljen kasvikirjan kanssa nenä maata viistäen - mitähän nämä sitten ovat?! Viime viikolla laskin tontilla olevan yli 10 kukkivaa kasvia. Oli niin valkovuokkoa kuin keltavuokko rinnan sinivuokon kanssa, on jalokiurunkannusta ja imikkää. Ja nyt on koko mökin edusta etälärinteen puolella täynnä aivan pian kukkaan puhkeavaa kieloa! Yksi kauneimpia paikkoja rinteessä on laaja alue mehikasveja. Niin kauniita! Onneksi tänä viikonloppuna saatiin hieman sadesäätäkin, niin päästiin isännän kanssa keskittymään sisätöihin - eihän sitä kauniilla auringon paisteella sisällä raaski olla! Keittiön uudet kalusteet on nyt koottuna ja vaikka ihan valmista ei vielä ole, niin ensimmäiset astiat jo astiakaappiin laitettiin. Jo viime syksynä saimme nämä ihanat Marimekon Maija Louekarin piirtämät Siirtolapuutarha-mukit ja ne saivat nyt kunnian asettua ensimmäisenä h...

Turvallisesti Huittulassa harjun laella

Tällä hetkellä elämme koko maailmassa ja myös Huittulan kylässa aivan erityistä aikaa. Maailmalla jyllää COVID-19 eli Koronavirus ja ihmisten on kaikkien mahdollisuuksien mukaan pysyttävä kotona, Uusimaa on suljettu ja kaikki tapahtuu etänä. Joka vuorokausi kuolee ympäri maailmaa tuhansia ihmisiä Koronavirukseen. Suomessa onneksi vain vähäisiä kuolinlukuja. Mutta toki jokainen liikaa. Onko tämä se tauti, josta tällä viikolla edesmennyt suuri luonnonsuojelija ja ajattelija, sääksmäkeläinen kalastaja Pentti Linkola ihmiskuntaa varoitti?! Tuliko vuodesta 2020 se vuosi, kun ikiaikainen Helkajuhlaperinne Ritvalan kylässä joudutaan jättämään väliin? Elias Lönnrot kirjasi vuonna1831 muistiin: ”Jo sitte mailmaki loppuu kuin Ridvalan Helka ja Huittulan vainio." Tietoa Helkajuhlasta löydät mm.tästä linkistä Meillä on vahva luotto tulevaa, ei se maailman loppu vielä tule! Täällä Harjunmajassa, Huittulassa, harjun laella tämä "kotikarantteenielämä" ei tuota ongelmia - miel...