Siirry pääsisältöön

Ny se o valmis! Tulkoon tuiskut ja tuulet, sateet tai porottavat auringon säteet!

Jaa, että mikä on valmis?! No Harjunmajan uusi uljas katto - tai, korjattakoon sen verran, että katto on kyllä muilta osin sama, kuin ennenkin, mutta siinä on uudet komeat kattotiilet ja tietysti ajanmukaiset rännit.
Mutta on se sitten komee!! Ja kun Kattokeskus sitten viimein pääsi ihan pihaan saakka, niin homma kävi kyllä sukkelasti. Ei jäänyt isännälle paljon muuta hommaa, kuin olla vahdissa, että homma sujuu - ja sujuihan se.

Mutta ensin hetki taaksepäin - tälläinen näkymähän meillä oli syyskuussa 2015. Eipä tuosta paljon sammalainen katto näy, mutta ei näy paljoa koko mökistäkään. :-)



Kun sitten kattofirman poijaat saapuivat, olikin edessä pieni, yhden koivun kokoinen, ongelma. Eipä tuosta isolla kuorma-autolla sitten mennäkään. Ammattimieshän siihen apuun tarvittiin, kun sattui puu olemaan sitten vielä sähkölinjojen välissä. Mutta tunti ja puu oli kaadettu! Loistavaa työtä kerrassaan!




Sitten alkoikin itse katon entraus. Isäntä itsehän oli jo aikaisemmin purkanut ja muurannut piipun uusiksi... Ja emäntää "hiukan" kauhistuttanut katsella isännän puuhia...



Kattokeskus teki työn 1,5 päivässä. Ensimmäisenä päivänä vanhat tiilet pois, uudet ruoteet ja uudet tiilet. Toiselle päivälle jäi sitten viimeistelyhommat, rännit ym.




Ja onhan se lopputulos ihan mahtavan huikean hieno! Kuvassa vintin ikkuna on vielä kesken, mutta kirjoitushetkellä sekin on jo valmis.


Menisin veikkaamaan, että ei tarvitse meidän elinaikanamme uutta kattotiiliä uusia, niissä kun taisi olla 25 vuoden takuu. :-)

Isännän kesälomasta on takana puolet... Mitähän loman toinen puolisko tuo tullessaan?! :-D

Ps. Sillä aikaa, kun isäntä on ollut osallisena kattoremontissa, on emäntä keskittynyt pääasiassa puutarhan sisustushommiin. Vanhaa kiviaitaa on tullut esiin haravoimalla ja tälläinen pieni "syvennys" on alkanut muodostua emännän "lukunurkaksi". Ja Pepi tietysti häärii emännän kaverina puutarhahommissa.



Niiiiiiiin ja ollaan me iltaisin sisälläkin jotain pientä sisustushommaa puuhailtu...

Isännän loistokeksintö oli jääkaapin alle kuormalavoista tuunattu koroke, joka on pyörien päällä eli helppo siirtää ja hyllylle mahtuu mukava määrä viinipulloja säilöön!



Ja niitä muita pieniä sisustusjuttuja mm.paikallisesta Pientä ja kaunista puodista Voipaalan Pakarista.
Naulakot olivat talossa jo ennessään, pienet ruusutaulut on isännän Eeva-äidin käsialaa.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin meni pandemiavuosi, mutta Harjunmajassa elo on varsin turvallista!

 Mitä tehtiin Harjunmajassa erityisen paljon vuonna 2020... Etätöitä! Kyllä, emäntä sekä opiskeli että teki etätöitä Harjunmajan turvallisella karanteeni alueella niin kesällä kuin syksyllä.  Toki tehtiin myös paljon muuta, esimerkiksi yrttien kasvatusta. Emäntä ihan itse, omin pikkukätösin näppärästi nikkaroi kierrätysmateriaaleista > kuormalava, vanhoja ikkunoita, vanha hyllyn pätkä ja purkulautaa.... yrttilaatikon. Laatikossa kasvoi rosmariinia, oliiviyrttiä ja basilikaa. Viereisessä yrttilaatikossa kasvoi ruohosipuli, lipstikka ja huikea suklaaminttu.  Suklaaminttu kasvoi niin upeasti, että sitä saatiin kerätä useampi sato kesän ja syksyn aikana.  Basilika kasvatettiin itse siemenestä, mutta muut yrtit ostettiin Valkeakosken torilta forssalaiselta taimimyyjältä, jolta jo edellisenä vuotena oltiin ostettu hyvälaatuisia taimia.  Laatikoiden vierestä löytyy vielä maasta mäkimeiramia sekä sitruunamelissaa.  Kaikista näistä yrteistä ollaan nyt talven keskellä saatu nauttia ihania yrt

Onhan ollut vuosi...

Todella, hävettää, kun katsoo Harjunmajan blogin päivitys"ahkeruutta" - lähes vuosi päässyt viilettämään ohi aivan huomaamatta. No, onhan meillä paljon tapahtunut -vuoden sisällä ollaan remotoitu yksi kaupunki asunto, muutettu  ja avattu kahvila - äkkiäkös siinä vuosi hurahtaa! Emäntä piti myös varsin Sääksmäki aiheisen näyttelyn Valkeakosken kaupunginkirjastossa - Mikko Carlstedt 125v. Näyttelyssä oli Mikko C:n teoksia pääosin Sääksmäen Huittulan maisemista ja Harjunmajan emäntä kirjoitti niihin runotekstit. Oli ilo saada toteuttaa tuo näyttely. Taas tuli huittulalaisuuteen uutta näkökulmaa. Harjunmajassa on vietetty aikaa välillä enemmän, välillä vain piipahtaen. Kesäksi isäntä rakensi etelärinteeseen upean terassin, jonne tehtiin kierrätysmaterialeista = kuormalavoista oleskelunurkka. Tukeva ruokailuryhmä löydettiin kotimaiselta Tammiston puulta, kyllä on ollut hyvä valinta! Grillikausi avattiin jo huhtikuun alussa ja meillä on tapana Harjunmajassa nauttia ulkoruokin