Siirry pääsisältöön

Paukkukoon pihalla pakkanen

Sitä saadaan nauttia tänä vuonna näköjään oikein kunnon talvesta pakkasineen ja kinoksineen. Vielä olemme päässeet Kiiliänmäen autolla ylös saakka.
Pirtissä PorinMatin ja takan lisäksi on nyt myös paikallisesta K-Raudasta hankittu ilmalämpöpumppu. Kyllä tarkenee!

Olemme saaneet nauttia viime viikonloppuna aivan ihanasta talvisäästä. Aamupäiväkävelyllä käytiin Huittulanharjun lenkki ja ihmeteltiin erilaisten metsänasukkaiden jälkiä ja polkuja.

Osallistuimme myös LifeBirdin Pihabongaus 2019 tapahtumaan bongaamalla lintulaudan ruokailijoita. Syömässä kävi niin talitintteja, punatulkkuja, kuusitiainen, viherpeippo, keltasirkku kuin komea närhi sekä orava ja metsähiiri! Luonnon seuraaminen on niin paljon mielenkiintoisempaa kuin television hömppäsarjat. Onneksi meillä ei Harjunmajassa moista kapistusta olekaan. (Myönnän, kaupunkikodissa maanantai-illan viihteenä on Koko Suomi leipoo.)


Pihabongauksessa apuna on sekä emännän papan vanha lintukirja ja isännän kiikarit.
Ja kyllä se kuvan keltasirkkukin lintalaudalla vieraili kaksin kappalein.


Jäälyhtyjen teko on ollut isännän yhtenä talviharrastuksena.Ne kaunistavat pihaa iltahärissä.


Illan hämärtyessä parasta viihdettä on yhdessä saunominen.
Saunalle vedet kulkeutuu näppärästi kolan kyydissä.
Onhan siinä pientä eksotiikkaa peseytyä -18 asteen pakkasessa tähtitaivaan alla, mutta ah, sitä olotilaa! Se vaan on sanoinkuvailemattoman ihana!
Emäntä on saunareissulla ottanut kokeiluun nyt Flow:n palashampoon ja suosittelut tulee kyllä. Vähemmän muovijätettä ja vähemmän epäekologisia kemikaaleja.


Paukkukoon pihalla pakkanen,
porisee pirtissa Porin Matti.
Istuu sisällä Pepi kuin tatti.
Mene sinä mettään,
emännälle tuumaa,
tässä takan edessä on sopivan kuumaa.
Emäntä saappaat jalkaan nakkaa,
kohentaa takkaa,
mettään menee,
puita halailee.
Taitaa tuokin olla pihkassa ihan,
pohtii Pepi,
kun isäntä kulkee poikki pihan,
vaikkei puita halaillutkaan,
vaan emäntää.







Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin meni pandemiavuosi, mutta Harjunmajassa elo on varsin turvallista!

 Mitä tehtiin Harjunmajassa erityisen paljon vuonna 2020... Etätöitä! Kyllä, emäntä sekä opiskeli että teki etätöitä Harjunmajan turvallisella karanteeni alueella niin kesällä kuin syksyllä.  Toki tehtiin myös paljon muuta, esimerkiksi yrttien kasvatusta. Emäntä ihan itse, omin pikkukätösin näppärästi nikkaroi kierrätysmateriaaleista > kuormalava, vanhoja ikkunoita, vanha hyllyn pätkä ja purkulautaa.... yrttilaatikon. Laatikossa kasvoi rosmariinia, oliiviyrttiä ja basilikaa. Viereisessä yrttilaatikossa kasvoi ruohosipuli, lipstikka ja huikea suklaaminttu.  Suklaaminttu kasvoi niin upeasti, että sitä saatiin kerätä useampi sato kesän ja syksyn aikana.  Basilika kasvatettiin itse siemenestä, mutta muut yrtit ostettiin Valkeakosken torilta forssalaiselta taimimyyjältä, jolta jo edellisenä vuotena oltiin ostettu hyvälaatuisia taimia.  Laatikoiden vierestä löytyy vielä maasta mäkimeiramia sekä sitruunamelissaa.  Kaikista näistä yrteistä ollaan nyt talven keskellä saatu nauttia ihania yrt

Ny se o valmis! Tulkoon tuiskut ja tuulet, sateet tai porottavat auringon säteet!

Jaa, että mikä on valmis?! No Harjunmajan uusi uljas katto - tai, korjattakoon sen verran, että katto on kyllä muilta osin sama, kuin ennenkin, mutta siinä on uudet komeat kattotiilet ja tietysti ajanmukaiset rännit. Mutta on se sitten komee!! Ja kun Kattokeskus sitten viimein pääsi ihan pihaan saakka, niin homma kävi kyllä sukkelasti. Ei jäänyt isännälle paljon muuta hommaa, kuin olla vahdissa, että homma sujuu - ja sujuihan se. Mutta ensin hetki taaksepäin - tälläinen näkymähän meillä oli syyskuussa 2015. Eipä tuosta paljon sammalainen katto näy, mutta ei näy paljoa koko mökistäkään. :-) Kun sitten kattofirman poijaat saapuivat, olikin edessä pieni, yhden koivun kokoinen, ongelma. Eipä tuosta isolla kuorma-autolla sitten mennäkään. Ammattimieshän siihen apuun tarvittiin, kun sattui puu olemaan sitten vielä sähkölinjojen välissä. Mutta tunti ja puu oli kaadettu! Loistavaa työtä kerrassaan! Sitten alkoikin itse katon entraus. Isäntä itsehän oli jo aikaisemmin purkanut

Onhan ollut vuosi...

Todella, hävettää, kun katsoo Harjunmajan blogin päivitys"ahkeruutta" - lähes vuosi päässyt viilettämään ohi aivan huomaamatta. No, onhan meillä paljon tapahtunut -vuoden sisällä ollaan remotoitu yksi kaupunki asunto, muutettu  ja avattu kahvila - äkkiäkös siinä vuosi hurahtaa! Emäntä piti myös varsin Sääksmäki aiheisen näyttelyn Valkeakosken kaupunginkirjastossa - Mikko Carlstedt 125v. Näyttelyssä oli Mikko C:n teoksia pääosin Sääksmäen Huittulan maisemista ja Harjunmajan emäntä kirjoitti niihin runotekstit. Oli ilo saada toteuttaa tuo näyttely. Taas tuli huittulalaisuuteen uutta näkökulmaa. Harjunmajassa on vietetty aikaa välillä enemmän, välillä vain piipahtaen. Kesäksi isäntä rakensi etelärinteeseen upean terassin, jonne tehtiin kierrätysmaterialeista = kuormalavoista oleskelunurkka. Tukeva ruokailuryhmä löydettiin kotimaiselta Tammiston puulta, kyllä on ollut hyvä valinta! Grillikausi avattiin jo huhtikuun alussa ja meillä on tapana Harjunmajassa nauttia ulkoruokin