Siirry pääsisältöön

Ihanaa - meidän elämäntavalla on Oikeasti nimi!

Vasta me olemme kohta 5 vuotta saaneet elää tätä meidän omanlaista elämäntapaa ja nyt sille on löytynyt myös nimi - citymaalaiset! Sitähän me ollaan - asutaan vuoroin maalla, vuoroin kaupungissa, kerrostalolähiössä. Toisinaan sitä ajattelee, että olisipa ihana viettää kaikki aika maalla, mutta kyllä etenkin emäntä nauttii myös välillä kerrostaloelämästä.
Citymaalaiset käsitteen on kuluneen vuoden aikana lanseeranneet naiskolmikko Heli Mäenpää, Sirkku Varjonen ja Pauliina Seppälä. Heidän juttujaan pääset lukemaan oheisesta linkistä:

Citymaalaiset ovat täällä

Ylen Puoli seitsemän ohjelma pureutui myös citymaalaisuuteen jaksossa, jonka pääsen katsomaan täältä:

Puoli seitsemän / citymaalaisuus

Kiitos emännän siskolle Katille, että bongasi tämän ohjelman ja nämä käsitteet. Harjunmajan emäntänä olen miettinyt monesti, että vuoroviikkoelämiselle voisi olla varmaan joku muukin nimi. Minun mielestäni tuo citymaalaisuus on aika hyvä... joskin tämä oma cityasunto Valkeakosken Sointulassa kerrostalolähiössä ei nyt välttämättä monen mielestä city-sanan käsitettä täytä. Pieni, rauhallinen lähiö, jossa metsä ja järvi on heti vieressä, on varsin ihanaa tälläiselle luontoihmiselle. Täydellistä siis!

Tänä aamuna emäntä leipoi kaupunkikodissa sieltä maaseutukodin pihapiiristä kerätyistä pihlajan lehdistä speltti-pihlaja sämpylöitä aamupalapöytään. Tässä resepti sinullekin - asuit sitten maalla tai kaupungissa - tai molemmissa!


Herkullisin mielin kohti viikonloppua, onnellisena elämäntavalle löytyneestä nimestä. Iloa päivääsi!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnellisia hetkiä

 Niinhän siinä sitten kävi, että tämä Harjunmajan blogi jäi varsin pienelle käytölle ja kirjoituksia tuli tehtyä kovin harvoin.  Blogikirjoitusten määrä ei ole millään tavalla suhteessa Harjunmajassa vietettyyn aikaan. Kahdeksan vuotta meni kuin hujauksessa ja me vietimme paljon aikaa Huittulassa osa-aika asuen. Paljon onnellisia hetkiä.  Mutta elämä kuljettaa ja nyt olemme jo kohta kaksi vuotta asuneet naapurikylän, Ritvalan, puolella Lepolassa.  Paljon on ehtinyt tapahtua. Ehdittiin tilata arkkitehdiltä piirustukset Harjunmajan piharakennuksista. Ehdittiin ostaa tontti Huittulasta ja piirtää meille loppuelämän koti. Talotehdas ei ehtinyt vielä alkaa rakennustöihin. Ja se tonttikin on jo myyty. Eikä sitä uutta piharakennusta ehditty rakentaa.  Löytyi siis Ritvalan kylästä Lepola. Retrohenkinen 70-luvun punatiilitalo peltojen keskeltä. Ei portaita, ei jyrkkiä rinteitä. Iso, valtava tasainen piha niittyineen. Paljon tilaa. Isot ikkunat. Hyvä olla.  Tätä kirj...

Niin meni pandemiavuosi, mutta Harjunmajassa elo on varsin turvallista!

 Mitä tehtiin Harjunmajassa erityisen paljon vuonna 2020... Etätöitä! Kyllä, emäntä sekä opiskeli että teki etätöitä Harjunmajan turvallisella karanteeni alueella niin kesällä kuin syksyllä.  Toki tehtiin myös paljon muuta, esimerkiksi yrttien kasvatusta. Emäntä ihan itse, omin pikkukätösin näppärästi nikkaroi kierrätysmateriaaleista > kuormalava, vanhoja ikkunoita, vanha hyllyn pätkä ja purkulautaa.... yrttilaatikon. Laatikossa kasvoi rosmariinia, oliiviyrttiä ja basilikaa. Viereisessä yrttilaatikossa kasvoi ruohosipuli, lipstikka ja huikea suklaaminttu.  Suklaaminttu kasvoi niin upeasti, että sitä saatiin kerätä useampi sato kesän ja syksyn aikana.  Basilika kasvatettiin itse siemenestä, mutta muut yrtit ostettiin Valkeakosken torilta forssalaiselta taimimyyjältä, jolta jo edellisenä vuotena oltiin ostettu hyvälaatuisia taimia.  Laatikoiden vierestä löytyy vielä maasta mäkimeiramia sekä sitruunamelissaa.  Kaikista näistä yrteistä ollaan nyt talven kesk...

Turvallisesti Huittulassa harjun laella

Tällä hetkellä elämme koko maailmassa ja myös Huittulan kylässa aivan erityistä aikaa. Maailmalla jyllää COVID-19 eli Koronavirus ja ihmisten on kaikkien mahdollisuuksien mukaan pysyttävä kotona, Uusimaa on suljettu ja kaikki tapahtuu etänä. Joka vuorokausi kuolee ympäri maailmaa tuhansia ihmisiä Koronavirukseen. Suomessa onneksi vain vähäisiä kuolinlukuja. Mutta toki jokainen liikaa. Onko tämä se tauti, josta tällä viikolla edesmennyt suuri luonnonsuojelija ja ajattelija, sääksmäkeläinen kalastaja Pentti Linkola ihmiskuntaa varoitti?! Tuliko vuodesta 2020 se vuosi, kun ikiaikainen Helkajuhlaperinne Ritvalan kylässä joudutaan jättämään väliin? Elias Lönnrot kirjasi vuonna1831 muistiin: ”Jo sitte mailmaki loppuu kuin Ridvalan Helka ja Huittulan vainio." Tietoa Helkajuhlasta löydät mm.tästä linkistä Meillä on vahva luotto tulevaa, ei se maailman loppu vielä tule! Täällä Harjunmajassa, Huittulassa, harjun laella tämä "kotikarantteenielämä" ei tuota ongelmia - miel...